Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Jes. 11.1

lauantai 27. elokuuta 2011

Rukous osa 2

Sinun rukouksesi kuullaan taivaassa. Niillä on merkitystä. Ne menevät perille. Älä koskaan luovuta. Rukouksesi ovat aina tärkeitä, ja jos uskot niin, niin myös tapahtuu. Uskolla on suuri merkitys, myös rukouksessa. Jeesuskin sanoi, että jos te anotte, ja lainkaan epäilemättä pyydätte, niin te saatte.
Harjoittakaa siis rukousta. Tehkää sitä lakkaamatta. Teidän täytyy uskoa, että rukouksillanne on todella tärkeä merkitys maailman kaikkeuden Jumalan suunnitelmissa. Internet on täynnä mitä ihmeellisimpiä todistuksia rukouksen voimasta ja vielä enemmän niitä kuulee ihan uskovilta itseltään. Kaikessa on tärkein se, että me haluamme toteuttaa Jumalamme tahtoa, emmekä omaa tahtoamme. Jumalan tahto on meille ja muille aina parhaaksi. Tämän takia myös rukouksen tulee olla Jumalan tahdon mukainen. On joskus sanottu, että Jumala on sitonut oman toimintansa meidän rukouksen varaan. Jos ei rukoilla ja anota, mitään ei tapahdu, mutta jos rukoillaan ja anotaan, niin silloin myös tapahtuu paljon. On todella typerää luulla, että ilman rukoustakin tapahtuu. Niin, Jumalalle on kaikki mahdollista, mutta miksi tyytyä siihen, että ajelehtii vaan elämässä, kun meillä Jeesuksen Kristuksen seuraajilla on suora yhteys taivaaseen?

Paavali, Pietari ja kaikki apostolit korostivat rukouksen merkitystä. Jeesus korosti rukouksen merkitystä, kun Hän sanoi tietyn pahan hengen lähtevän vain rukouksella ja paastolla. Hänestä kirjotetaan, että Hän uhrasi väkevin huudoin ja anomisin rukouksia Jumalan puoleen. Jos Jumalan pojan piti rukoilla ahkerasti, niin miten meidän muka pitäisi vähemmän tehdä sitä? Olkaa siis kestäviä rukouksessa. Rukoilkaa kaikkien niiden puolesta jotka haluavat palvella Herraa Jeesusta koko sydämisesti ja etsiä Hänen tahtoaan. Rukoilkaa kaikille Jumalan Sanan palvelijoilla voimaa ja rohkeutta puhua Jumalan sanaa pelotta ja että heillä olisi oikeat sanat puhuttavaksi. Sanoja, joita Jumala haluaa puhua ihmisille.

Rukoilkaa lakkaamatta. Tätä kehoitetaan Raamatussa monta kertaa. On mahdotonta yrittää väittää, että rukous olisi turhaa. Se ei ole koskaan turhaa. Se on aina tärkeää. Tehkää sitä. Harrastakaa sitä. Eläkää siinä. Vaeltakaa siinä. Viipykää siinä. Tehkää sitä yhdessä. Tehkää sitä erikseen. Tehkää sitä aina. Varsinkin nyt, kun näette tämän maailman ajan ja näette mihin maailma on menossa. RUKOILKAA! Kääntykää Jumalan puoleen ja puhukaa Hänelle, joka voi sielut kadotukselta pelastaa. JUMALALLE ON KAIKKI MAHDOLLISTA! Mark. 10:27